"Ei se ole onnellinen jolla on kaikkea vaan se jolta ei mitään puutu"

Heipähei! :)

No niin, onhan tuosta viime päivityksestä aikaa, mutta eipä ajatella ikäviä nyt :)

Ajattelin tähän sateisen, mutta kauniin värisen syksyn iltaan rustailla pieniä juttuja. Ensin vaikka ihan pikkasen sisustuksia ja muuta sellaista. Ostin kesällä pieneen laatikostoon aivan suloiset vaaleanpunaiset nupit Tuusulan Rantatiellä sijaitsevasta aivan suloisesta Memories-sisustuspuodista. Se on vanhaan navettaan tehty pieni ja tunnelmallinen puoti, jossa yhtä iloinen ja hymyilevä omistaja aina itse paikalla. Sieltä olen saanut niin ihania ideoita vaikka aina niin paljon ei ole käsiin tarttunutkaan. Tämä ei ole mainos paikasta, olen vain niin ihastunut tuohon pikku putiikkiin :)

Olen monesti nähnyt sisustusliikkeissä kauniita (ja samalla myös melko arvokkaita) lampun varjostimen huppuja. Ajattelin sitten kerran että ei kai tuo nyt niin vaikea ole tehdä ja otin koneen esiin ja ale-korista löydettyä pellavamaista kangasta. Sommittelin ja mittailin kangasta hetken aikaa varjostimen päälle ja pienen ompelun jälkeen olin saanut mielestäni melko sievän hupun ommeltua. Kuvia tekovaiheista en valitettavasti tajunnut ottaa...

Sitten ajattelin kertoa että miten päivityksen otsikko: "Ei se ole onnellinen jolla on kaikkea vaan se jolta ei mitään puutu" liittyy tähän tekstiin. Olen jo pitkään miettinyt kuinka mulla on hyvin asiat, on katto pään päällä (toisin sanoen kaunis koti), ruokaa, vaatteita, on varaa ostella sillon tällön ja vähän useemminkin kaikkea "ihan pientä kivaa" (niin kuin esim. nuo nupit) ja joskus jopa antaa paljostaan pois. Ei tarvitse katsoa kauhean kauas kun nään ihmisiä jolla ei oo asiat näin ja puhun nyt nimenomaan materialistisesta hyvinvoinnista. Oon tosi kiitollinen kaikesta mitä oon saanu (lue ostanu :D), mutta haluan kyseenalaistaa sitä tiettyä ajattelu-tyyliä mikä mullakin on että: "eihän tää oo keltään pois että mulla on" ja niin kuin vähän aika sitten ajattelin että: "helppohan mun olis asua savimajassa Afrikassa, sillonhan en tarttis tätä ja tätä." Joo, totta toi, mut mitä mä voisin tehdä ihan pienillä ratkasuilla edes muuttaakseni tän kulutusyhteiskunnan muokkaamaa ajattelua? Virran mukaan on vaan niin helppo valua. En päätynyt mitenkään niin radikaaliin ratkaisuun kun oisin ehkä halunnut, mutta ajattelin että pienestä on hyvä lähteä liikkeelle. Siispä tein lupauksen jossa lupaan olla ostamatta itselleni mitään vuoteen. Mainitsen nyt vielä että lupaus ei koske sellasia käyttötavaroita joihin kuuluvat mm. deodorantti ja saippua :D Rakas mieheni muisti mainita asiasta kun listasin asioita jotka eivät kuulu lupauksen piiriin. Mieheni myös vitsaili kuinka tämän lupauksen voisi kiertää "ostathan muru mulle noi kengät, just tollaset tarttisin?" jne. Ompa kauheta kun aletaan heti miettimään miten juuri tehdyn lupauksen voisi kiertää, outo tää ihmismieli :D  Haluan nyt siis heittää haasteen ihan just sulle että lähetkö mukaan? Yhdessä ollaan vahvempia ja mulla on kaksi naista jengissä mukana. Uskon että tästä tulee niin huippu hieno juttu ja odotan että tää saa muutettua mun asennetta joihinkin asioihin! Mä oon niin innoissaan tästä jo nyt! Idea ei ole muuten se että kun näet tarpeeksi halpaa, niin voit ostaa, vaan se periaate. Voit kokea ettet niin paljon ostele, että eihän tässä mitään ihmeellistä oo, mutta puhunkin nyt itsestäni. Mikä voisi olla sun malli? Itse en kovinkaan paljon mitään uuteena osta (mikä on kovin paljon?), kirppareita toki kierrän senkin edestä ja tää on mulle itelle valtava haaste. Just tänään mietin että mun lempi kynsilakka alkaa olla kohta loppu ja on vaan niin huippua kun en enää joudu ostaa uutta :D Niin ja mitä jos voisinkin enemmän ajatella siihen suuntaan kun tulee halu ostaa jotain itselle, mahdollisesti omasta mielestä jopa sellaista jota tarvitsisi, niin miettisinkin olisiko joku joka tarvitsisi asiaa enemmän kuin minä? Eikö kuulosta hyvältä?

Tiedän että en paranna tällä maailmaa (köyhyyttä, nälkää, sotia jne...) ainakaan kovin paljon, mutta eikö se vähäkin ole hyvä? Haluasin ainakin olla avaamassa keskustelua kulutusyhteiskunnan tuomista haasteista, onko vaatteet oltava aina niin viimesen päälle merkkiä ja koti kauniina kuin parhaimmissa sisustuslehdissä? Ne ketkä on käyny meillä tietää että sisustaminen on mulle kiva harrastus ja pidän kun ympärilläni on kaunista, en siis ole riisumassa kotiamme kauneudestaan, mutta itseasiassa haluan vielä enemmän myös korostaa sisustuksessakin kierrätyksen iloa ja hauskuutta. Lupaus koskee myös askartelua, pakko alkaa käyttämään enemmän mielikuvitusta miten voin hyödyntää kierrätysmateriaaleja askartelutarvikkeina, vaikka se onkin jo jonkin verran tuttua mulle. Saankohan muuten ostaa limaa vai tietääkö joku liiman reseptin? :D

Lopuksi vielä kevennys ettei kukaan ota mua liian vakavasti vaikka ei sekään synti ole. Muru kehotti asettumaan takapihalle telttaan jos koti alkaa tuntumaan liian luksukselta. Ei kyllä mikään huono idea ja jokainen meistä tietää että teltta on joillekkin se luksus. Muru myös sanoi eräs päivä että voi hän jo pelkää sitä päivää kun vuosi on ohi ja mä pääsen kaupoille :D Toivon kuitenkin että "ostovimma" on jo taltutettu siinä vaiheessa :) Mikähän "pummi" musta vielä vuoden aikana tulee, varokaa vaan! :D

Mitä muuta on kun tuntee että "mitään ei puutu"? Se on mulle ennenkaikkea sitä että tunnen rakkaan Vapahtajani, Jeesuksen Kristuksen ja saan ollan Hänen omansa. Silloin multa ei todella mitään puutu <3

<3 Capuccino