Oih, ihanaa!Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä!Lupasin itselleni että heti kun kuukausi vaihtuu joulukuuksi, leivon pipareita ystäväni niiin hyvällä oheella. Näyttää kuitenkin nyt siltä että piparit saavat vielä hetken odottaa kun touhua ja tohinaa on ihan riittämiin. Joulutorttuja on kyllä leivottu ja syöty jo senkin edestä, ne vaan on niin hyviä ja helppoja! Jouluaskartelutkin on levitetty keittiön pöydälle ja aina kun töiltäni ja muilta jutuilta ehdin, rentoudun kahvikupposen ääreen pienten puuhien pariin. Monta askartelua ja pientä käsityötä on kesken, koska innostun niin helposti uusista ihanista ideoista :) Olen kuitenkin jo jotain saanut valmiiksikin. Tässä joulukalenteri johon sain idean Sinelli-askartelukaupasta.
Yksi ilta taas minut valtasi "luomisentuska". Nimestään huolimatta se on oikein kiva juttu, tulee vain sellanen olo et jotain uutta pitää keksiä, joko sisustukseen tai jonkin uuden jutun keksimiseen liittyen, esim. askartelun tai somistuksen. Parasta siinä on se että mitään uutta et voi ainakaan sillä hetkellä hankkia tai ostaa, on keksittävä jo olemassa olevilla jutuilla uutta aikaan. Usein saattaakin juuri somistukset vaihtaa paikkaa niin kuin tälläkin kertaa kävi. Vaihdoin yhden peilin ja vanhojen ikkunanpuitteiden paikkaa, johan vaihtui huoneiden ilme ja tuska laantui :) Nyt olohuoneen seinää koristaa monta vuotta sitten Vallilan kirpparilta löytämäni vanhat ikkunanpuitteet ja suloinen anopilta saamani ruusukranssi valaisee sitä. Ikkunoita koristelin äitini tekemillä herttaisilla enkeleillä ja tähdillä. Kohta saan niitä lisää ja pääsen niillä koristelemaan myös oikeita ikkunoitamme :)
Niin ja sitten vielä yksi kirpparilöyty, leipälaatikko. Kirpparilta kolmella eurolla. Maalasin sen valkoiseksi ja mielestäni se on oikein soma ja vihdoin leipäpussit saatiin sievästi piiloon.
Lopuksi vielä tämän päivän melko syviinkin mietteisiin sopiva runo. Runon kirjoittaja ei ole minulla tiedossa..
"Jätän taakseni kaikenlaista. Myös haaveeni. Ja levottomat suunnitelmani. En tahdo itseäni, Herra, se on liian vähän. Haluan olla Sinua vastapäätä, löytää Sinut. Jätän taakseni hengästyneiden toiveideni ja huojuvan itsevarmuuteni vellonnan. Käännyn Sinuun päin. Odotan Sinua. Sinä olet. Ja Sinä olet minussa. En odota mitään muuta kuin Sinua, Herra."
Näihin sanoihin on hyvä lopettaa tämä päivitys. Ihanaa ja turvallista loppuviikkoa kaikílle!:)
<3 Capu